lauantai 28. maaliskuuta 2009

Pussilakanan uusiokäyttöä

Muistastanette 70's style mekon jonka tein oman vanhan mekkoni perusteella?
Tykkään mekon leikkauksesta ja halusinkin kokeilla puuvillaista versiota.

70's style summer edition
*.*.*.*.*.*.*.*.*.*.*.*.*



Piirtelin kaavaa osittain uusiksi ja tykkään mallista kyllä kovasti, erityisesti hivenen A-mallisesta leikkauksesta.



Pääsin käyttämään tähän kierrätyskangastakin, mikä on aina hauskaa - osa varmaan tunnistikin alaosan juuri siksi Ikean pussilakanakankaaksi jonka vuoden alussa ostin kirpputorilta. Yläosan ruutukangas on Eurokankaasta, muistaakseni.

Ja pitihän niitä uuden koneen koristeompeleitakin testailla heti =).



Tuollaisen koristeompeleen ompelu vinokaitaleeseen ei vaan ollutkaan niin helppoa kuin luulin ... kaula-aukko meni vielä helposti mutta hihansuut ompelin ja purin, ompelin ja purin tänä aamuna varmaan kahdeksan kertaa.
Kainalon kohdalla paksummassa saumassa kangas ei syöttynytkään (mikä lie onkaan oikea taivutusmuoto ..) yhtä sujuvasti ja tällaisessa ompeleessa pienetkin muutokset huomaa heti. Välillä teki jo mieleni heittää mekko nurkkaan tai ommella hihansuiden kaitaleet kiinni tavallisella suoralla ompeleella mutta jääräpäisyys voitti.
Lopulta sain hyvän, mieltä tyydyttävän tuloksen mutta harjoittelut jatkunee seuraavissa töissä :).


Meinasin laittaa tämän mekon myyntiin, mutta mieheni tokaisi, että tuohan on nätti ja olisihan se kiva meidän tytölläkin.
Wau ja oho!
Yleensä tuo vähäpuheinen jörrikkäni ei juuri ota kantaa ompeluksiini, joten otin sanat ilolla vastaan ja painan kehut syvälle muistiin mieleni syövereihin.

Ja mekko jää arvatenkin meille :).

Haluan tehdä kuitenkin samalla mallilla mekkoja lisää ja koska tyttöni kohta hukkuu mekkoihin (sattuneesta syystä) , laitan ne myyntiin. Ajattelin tehdä toisen tällaisen samanlaisen ja toisen ruskearuudullisen (kaavat nyt kokoa n. 90/98cm).
Jos kiinnostus heräsi niin laita sähköpostia osoitteeseen Helisevaa@gmail.com :).


I draw a new pattern based on the 70's style dress I did earlier. That one is based on the dress I used when I was a little girl during the 70's :).
I like the A-line a lot and with small modifications the same model turned out to be the perfect summer tunic. Or dress.


Fabrics: lower part is from Ikea's comforter bought from flea market some time ago. Upper part, the checked one is from the local fabric store.

Of course I had to try out some decorative stitches also from my new sewing machine :).
I thought first that I would sell this dress but then my husband - normally very quiet one - said that the dress looked very nice and it would be perfect also for our daughter! So I guess I don't have to tell that the dress is staying with us :D.


14 kommenttia:

  1. Mie olen kyllä kateellinen siun ompelutaidoista! Kaunis mekko on syntynyt taas siun käsilläsi :)

    Sunnuntaiterkuin,
    Kantriina

    VastaaPoista
  2. Ihania ompeluksia, mä en osaa kunnolla edes verhoja lyhentää =)

    Tuhannet kiitokset tunnustuksesta, olen ihan otettu : )

    Kirsi

    VastaaPoista
  3. Tosi hienosti onnistunut kuitenkin tuo reunan koristeommel, sitkeys selvästikin palkittiin! Kivan mallinen mekko muutenkin.

    Minulla yksi Ikean pinnasängyn lakana/patjansuojus (sellainen muotoonommeltu, täyttä puuvillaa) meinaa muuntua shortseiksi...

    VastaaPoista
  4. Kaunis mekko jälleen! Ja tuo reunanauha on ihana!

    VastaaPoista
  5. Kurkistamassa :) Tosi upea mekko! Ja ihanan koneen olet hommannut, kaunista jälkeä tulee.

    VastaaPoista
  6. Tosi kaunis mekko, kesää odotellessa... :)

    VastaaPoista
  7. Hei vai.

    Kaunis mekko. Lakanat ja muut kankaat taipuu mihin vain jos on silmää uusiokäytölle kuten sinulla on. Itsellä olisi myös uuden koneen hankinta edessä joten täytynee tutustua niiden ominaisuuksiin. Kaunis tuo koristeompele.

    VastaaPoista
  8. Huomenta!
    Kiva kun olette taas käyneet luonani kurkkimassa :). Mekko oli eilen jo käytössäkin, pitihän se heti kyläilyreissulle laittaa. Eikös tietenkin tyttö saanut touhuissaan mekon yläosaan punaista tussia ... mutta onneksi lähti sappisaippualla kotona pois. No, käyttöönhän nämä on tarkoitettukin tuolle pienelle tahmatassulleni :o).
    Nyt tämä alkaa hankkiutumaan töihin .. Iloista ja luovuutta pursuavaa alkavaa viikkoa kaikille =) !

    VastaaPoista
  9. Hieno on mekko.
    Mikä ompelukone sinulla on? Olen ostamassa itselleni uutta konetta ja vinkit hyvästä koneesta olisi tervetulleita!

    VastaaPoista
  10. Kiitos Iinu :)!

    Marikan: vaihdoin viime viikolla koneeni pari vuotta vanhaan PFAFF:n expression 2034 koneeseen. Tuosta mulla ei ole siis vielä paljoakaan kokemusta, mutta edellinenkin koneeni oli PFAFF ja siitä kyllä tykkäsin. Perusjutut toimi hyvin, kankaansyöttö, ompeleet ym. Tässä uudessa olen jo nyt todennut käteväksi ominaisuudeksi neulan asennon määrittelyn, eli voi pakottaa jättämään neula aina alas.
    Muilla merkeillä en ole ommellut joten en pysty ottamaan niistä kantaa mutta itse olen ainakin tästä PFAFF:sta tykännyt :).

    VastaaPoista
  11. Unohdin Marikan mainita että uudesta koneestani on edellisessä postauksessa vähän juttua, siitäkin näet vähän lisää :).

    VastaaPoista
  12. Suloinen mekko ja ihanat nuo koristeompelumahdollisuudet!

    VastaaPoista
  13. Tosi suloinen mekko. Itse tykkään myös tuon mallisista ja sillä mallilla on ensimmäinen kesämekko tulossa. Kaunis tuo kainalo-ja kaula-aukon nauha.

    VastaaPoista
  14. Ihastuttava mekko! Tuo koristeommel tuossa kanttauksessa on kuin piste i:n päälle, tosi hieno!!

    VastaaPoista

Kiva jos jätät jonkun viestin käynnistäsi - niitä on aina yhtä hauska lukea :).